27 tammikuuta, 2017

Uusi treeniohjelma


  Hei taas 😊

 Oikein mukavaa uutta treeniohjelmaa on takana nyt useampi kerta. Tässäkin on nopeasti tapahtunut kehitystä, painoja on saanut laittaa lisää 💪 ja palautuminenkin on nyt tasapainossa treenien kanssa. Eli kaikki hyvin. Tänä päivänä iloitsin eritoten siitä, että sain ostaa koon pienemmät farkut ja ne menivät todella hyvin jalkaan 👏 Nyt on ollut hyvinkin arkista kaikinpuolin. Tänään nautitaan vain kotona ja pidetään vapaapäivä liikunnan suhteen ja jatketaan taas huomenna.

  Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille 😀

  Nina

16 tammikuuta, 2017

Uusi treeniohjelma


        Hei 😊

   Pari päivää sitten tapasimme taas Veran kanssa uuden saliohjelman merkeissä. On aina hyvin palkitsevaa kun saliohjelma muuttuu. Yleinen olotila on hyvinkin mukava ja ryhmäliikuntatunteja kokeilleena on itselle löytyneet ne kivat tunnit salitreenien ohelle. Kroppa kyllä luonnostaan ilmoittelee treenien sopivuudesta. Itse esim. Unohdin ihan suosiolla spinningin lajin rankkuudesta johtuen. Kävi niin, että palautumiseen meni paljon aikaa ja sen vuoksi saliohjelmaa tulisi omalle mielelleni liian vähän. Voimatreenin lisäksi viikottaiseen ryhmäliikuntaan itselle jäivätkin fun dance ja flow jooga/syvävenyttely. Ja tietysti koirien kanssa todella kevyt kävely, lähinnä positiivisen energian saanti luontopoluilta.

   Ruoka-asioille kuuluu todella hyvää. Saan todellakin syödä tarpeeksi ja nyt aivan uusia ruokia kokeilleena, uusia upeita makuelämyksiä on tullut lisää. Viimeisimpänä viikonlopun herkutteluna mustapapuja, riisiä+tomaattikastiketta, sekä avokadosalaattia 😋 Lopussa kuva tästä ihanan makeasta ja tulisesta ruuasta.

  Eilen uutta saliohjelmaa kokeilleena (joka on muuten mukavan toiminnallinen) ja tullessani taas hymyssäsuin ulos salilta ilman pienintäkään stressiä mistään, mietin omia tavoitteitani ja sitä, mikä juuri minua motivoi. Tällä hetkellä ilon aihetta on, että vaatteet istuvat paremmin ja ennen pienehköltä tuntunut takki sujahti päälle! Myös housut alkavat tuntumaan löysiltä ja maastavetoja tehdessäni peiliä vasten huomasin, kuinka kivasti jalat ovat muotoutuneet. Palkitsin itseni ihanilla treenitrikoilla 😀 Puhumattakaan tietysti ihan yleisestä hyvästä pirteästä olosta. Minua motivoi tietystikin muutamat "tavoitevaatteet" kaapissa ja isoimpana, vielä kaupassa odottava häämekko keväisiä häitämme varten 💕 Haluan kauniin ja tyköistuvan häämekon.

  Myös muutaman havainnon olen tässä ymmärtänyt liittyen treenaamisen:

- Unohda kiire ja "pakko"
- Painonpudotus on ainakin minulle plussa tämän kaiken ohella, ei päätavoite
- Vaaka ei kerro totuutta, vaan peili ja kehittyminen salilla
- Joskus on ihan ok ottaa rennommin, jos siltä tuntuu
- Kroppaa täytyy kuunnella extratarkasti!

   Aurinkoista treenikevättä odottaen ja siitä innoittuneena kävin ostamassa keltaisia tulppaaneja koko perhettä ilahduttamaan.
























04 tammikuuta, 2017

Kehonhuolto ja palautuminen


   Hei!

  Nyt kun on Joulu ja uuden vuoden vaihtuminen takana, niin on ollut kiva palata arkeen ja liikkua paljon; kohdallani ehkä liikaakin. Palautuminen onkin ollut haastavaa ja vaikka kuinka on yrittänyt kuunnella kroppaansa ja hidastaa tahtia, eivät lihakset ole kerenneet levätä tarpeeksi ennen seuraavaa treeniä. Olen siis käynyt lisäksi ryhmäliikuntatunneilla kokeilemassa uusia lajeja, treeniohjelmani "ulkopuolella". Hauskaahan tässä on se, että mieli haluaa liikkua näinkin paljon, mutta kroppa ei nyt pysy perässä. Tässä on minulle henkilökohtaisesti tilanne, jolloin tarvitsen ammattitaitoista personal traineria ja Veralta sainkin jo ohjeita tilanteen kohenemiseksi 😊

 Onneksi tässä samalla vaihtuu kuntosaliohjelmani, joten ensi viikolla treffaamme Veran kanssa ja päivitämme tilanteeni myös tuon uuden saliohjelman puolesta. Odotan sitä tosi innolla! Yritän ajatella aina positiivisesti; parempi, että on intoa treenata. Mielestäni on helpompi hieman tätä intoa tavallaan jarruttaa, kuin etsiä sitä motivaatiota jostain tietämättä löytyykö sitä ikinä 😳

  Vuoden vaihtuminen näkyy selkeästi salin puolella, kuin myös ryhmäliikuntatunneillakin. Ihmisiä on todella paljon ja itse ajoitan treenaamisen niin, että suurin ihmismäärä on jo salilla käynyt. Näin saan aika sujuvasti treenata odottamatta laitteiden vapautumista. Tosi kiva kyllä nähdä uusia kasvoja salilla!

   Toivotan teille kaikille oikein liikunnalllista vuotta 2017 😊