06 toukokuuta, 2014

Teron muodonmuutos

Alla oleva asiakastarina kertoo Teron huikeista saavutuksista. Hän ja hänen vaimonsa osallistuivat neljän kuukauden mittaiseen valmennukseen, jossa yksilöllisiä tarpeita huomioiden tein kaikille omat suunnitelmat. Aikataulullisten haasteiden takia myös yhteiset treenihetkemme hoituivat erikseen. Pariskunta käytännössä jakoi Oivallus -paketin keskenään.


Valmentajana olen todella ylpeä tästä ihastuttavasta pariskunnasta ja erityiskiitos Terolle, että suostui "julkkikseksi" ! :-)


Teron tarina

Tero on kolmekymppinen, fyysistä vuorotyötä tekevä mies. Vuosien varrella pehmustetta rasvakudoksen muodossa on kertynyt jonkin verran, erityisesti keskivartaloon. Vuorotyön ansiosta ruokavalioon kuuluivat helposti saatavilla olevia valmisruokia nautittuina hyvin epäsäännöllisesti. Tero töissä liikkuu (ja kuluttaa) suhteellisen paljon, mutta toistuvista, yksipuolisista liikkeistä johtuen vartalosta ja lihaksistosta löytyi reilusti kireyttä sekä epätasapainoa. Keskivartalon tukilihaksisto (vatsa- ja selkäpuolen syvät lihakset) kaipasivat kehitystä myös.

Avainsanamme etenemisen suhteen olivat nousujohteisuus ja tietoisuus. Tero on aina ollut taipuvainen siihen, että innostuu liikaa ja lopputuloksena on hyvin väsynyt ja kipeä vartalo sekä motivaation katoaminen. Estääksemme tämän ilmiön lähdimme hyvin maltillisesti liikkeelle. Harjoitusohjelmaan kuuluivat peruskuntoa (ja salaa keskivartaloa sekä liikkuvuutta) kehittäviä liikkeitä. Teron kotoa löytyy näppärän kokoinen kuntoiluhuone perusvälinein (käsipainoja, pari kahvakuulaa, tanko, penkki, keppi, kuntopallo), joten kaikki lihaskuntotreenit hän teki kotioloissa. Alkuun hän treenasi keskimäärin 3x viikossa lihaskuntopainotteisesti. Kohti projektin loppusuoraa viikottainen treenimäärä kasvoi neljään kertaan sisältäen eritehoisia uintitreenejä.

Teron suurin oivallus keskivartalon hallinan merkityksen lisäksi oli sännöllisen kehonhuollon tärkeys. Tällä hetkellä tämän paljon penkkipunnerrusta tehneen tosimiehen peruspuuhiin kuuluu hieronta, venyttely ja huom! PILATESHARJOITTEET. 

Olen tosi kiitollinen siitä, että sain olla mukana tämän avoinmielisen ja oppmishaluisen herran kehitysprosessissa. Matka jatkuu vielä, mutta tähän asti saavutetut tuloksetkin puhuvat jo itsestään.

Teron oma näkökulma valmennusprojektista löytyy alta.

Vera & Priima-valmennus






1. Minkä takia ajatus syntyi PT:n palkkaamisesta?

Itselläni on monet kerrat mennyt liikunnan aloittaminen mönkään. Aina jossain vaiheessa olen ilmeisesti joko treenannut liikaa, liian usein tai ruokavalioni ja ruokailutottumukseni eivät ole olleet sopivia treenaamiseen nähden.
Tämä on näkynyt yleensä kipeäksi tulemisella, tai totaalisena väsähtämisenä. Lisäksi treenaamisista ja ruokavaliosta on niin monta mielipidettä kuin on vastaajaakin, niin ajattelin hoitaa molemmat asiat saman henkilön kanssa, joka osaa suhteuttaa nämä asiat keskenään ja tietää missä mennään.

2. Mitä kautta löysitte minut ja minkä takia päädyitte minun valmennukseen?

Etsin vaimoni kanssa Personal Traineria, jonka palveluihin kuuluu sekä treenien että ruokavalion laatiminen, ja mielellään jostain Keravan/Järvenpään/Tuusulan lähistöltä, ettei treeneihin tulisi kenellekkään liian pitkä matka. Googletimme siis näillä tienoilla, ja Vera oli ensimmäinen, joka tarttui haaviimme. Sovimme tapaamisen hänen kanssaan, jotta voisimme keskustella tavoitteistamme ja millä tavoin niihin päästäisiin sekä mahdollisuutta räätälöidä meidän budjetille ja vuorotyöhön sopivan kunto-ohjelman. Vera vaikutti positiiviselta ja asiansa osaavalta tyypiltä ja ennenkaikkea sellaiselta "tsemppaavalta" personal trainerilta, joka oli meille molemmille tärkeä asia. Kumpikaan meistä ei halunnut "orjapiiskurityrannia" ruoskimaan meitä treenaamiseen. Tämä asia onneksi pitikin paikkansa :)



3. Mitä mieltä olette, miten vaikutti projektiin se, että olitte tiiminä / pariskuntana mukana?

Kivahan tässä oli olla pariskuntana tekemässä töitä yhtäaikaa, koska molempien ruokailutottumukset muuttuivat ja toiselta sai vinkkejä liikkeiden oikein tekemiseen tai muita vinkkejä mitä Veralta on kuullut, mitä itse ei ole älynnyt tai muistanut kysäistä.
Vaikka meillä molemmilla oli kuitenkin omat ohjelmat ja päämäärät, niin joitakin harrasteita voimme tehdä yhtäaikaa vaimon kanssa ja kävimme muutaman kerran kolmistaan Veran kanssa treenaamassakin. Varmasti vaikutti positiviisesti lopputulokseen että molemmat olimme yhtäaikaa mukana tässä projektissa.

4. Saitteko miten paljon hyötyä antamistani liikuntasuunnitelmista? Oliko vaikea sovittaa viikon liikuntahetket arkeen?

Liikuntasuunnitelmia pystyi onneksi muuttamaan vaikka viikkoja keskenään, jos ei vuorojen tai muiden menojen vuoksi voinut treenata niin monta kertaa kuin oli suunniteltu. 
Niistä näkyi selkeästi myös milloin oli kevyempi tai raskaampi treenausviikko niin  sen mukaan pystyi muokkaamaan omaan jaksamiseen sopiva viikko.



5. Mitä mieltä olette yhteisistä liikuntahetkistä kanssani? Saitteko niistä riittävästi hyötyä? Olisitteko kaivanneet mahdollisesti lisää yhteistreenejä / tiiviimpää seurantaa?

Yhteiset treenit olivat kaiken A ja O. Vera toi mielestäni hyvin esille oikeaoppista hengitystä, tempoa, liikeratoja jne. Opin niiden takia tosi paljon kuuntelemaan omaa kehoani, mikä on ollut todennäköisesti se heikoin lenkkini.  Varsin asiantuntevaa ohjausta, en olisi voinut parempaa toivoa. Minulla ja Veralla oli ehkä näin jälkikäteen ajateltuna hieman liian vähän yhteisiä treenejä, mutta se johtui ihan budjetistamme. Loistava asia oli kuitenkin se, että Veralta sai aina vastauksia meilin välityksellä silloin kun tarve vaati. Siinä mielessä pystyi heti korjaamaan jos joku asia ei ollut menny perille ihan ensimmäisellä kerralla.



6. Oliko joku liikuntahetki, joka jäi erityisesti mieleen?

Koin uudelleensyntymisen uinnin parissa. Olin siitä nuorena tykännyt paljonkin, mutta en ollut ajatellut sitä mitenkään urheilumuotona, joten se oli jäänyt vuosien varrella kokonaan pois repertuaarista. Ehkä paras laji itselle, jossa tulee tehtyä kokonaisvaltaista treeniä ihan kuin huomaamattaan, suosittelen kaikille :D

7. Oliko loppujen lopuksi valmennus rahansa arvoinen? Miten aiotte jatkaa tästä eteenpäin?

Minusta oli. Varsinkin jatkuva kanssakäyminen s-postitse on rahanarvoista palvelua. 
Aion jatkossakin jollain tasolla jatkaa Veran ohjauksessa treenaamista. 4 kuukautta tuli tässä vasta täyteen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti